2.9.2002

Asian käsittely Joensuun käräjäoikeudessa

Asian tausta

A pyysi Joensuun käräjäoikeudessa kuulutuslainhuutoa määräalaan, jonka tunnus oli X. Kuulutus julkaistiin virallisessa lehdessä 1.6.1998. Kuulutuksen mukaan sen, joka katsoi itsellään olevan paremman oikeuden kiinteistöön, oli nostettava kanne käräjäoikeudessa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kuulutus oli julkaistu. Muutoin hakijalle voitiin antaa lainhuuto.

A oli vedonnut lainhuutohakemuksessaan siihen, että B oli 20.6.1960 vahvistetulla kauppakirjalla ostanut määräalan Kontiolahden kunnan Lehmon kylässä sijaitsevasta Y:n tilasta RN:o Z sillä olevine rakennuksineen alaikäisille lapsilleen. B oli yhdessä vaimonsa C:n kanssa alaikäisten lasten holhoojina myynyt määräalan 11.12.1965 vahvistetulla kauppakirjalla D:lle. Kaupan ehtojen mukaan omistusoikeus määräalaan siirtyi, kun alioikeus oli hyväksynyt kaupan alaikäisten myyjien osalta. D oli puolestaan myynyt määräalan A:lle 11.9.1971 vahvistetulla kauppakirjalla.

Kanne

B:n ja C:n lapset E, F ja G lainhuutohakemukseen viitaten vaativat Joensuun käräjäoikeudessa 4.8.1998, ettei lainhuutoa myönnettäisi, koska 11.12.1965 tehty määräalan kauppa oli pätemätön sen johdosta, ettei kauppaan ollut saatu tuomioistuimen lupaa. Samalla he pyysivät, että sanottu kauppa julistetaan pätemättömäksi.

Vastaus

A vaati kanteen hylkäämistä. B oli ostanut määräalan omilla varoillaan. Alaikäisiä lapsia ei ollut edustanut uskottu mies. Tosiasiassa määräala oli kuulunut B:lle, ja hän oli voinut myydä sen ilman oikeuden lupaa. A oli hallinnut määräalaa vuodesta 1971.

Käräjäoikeuden tuomio 21.5.1999

Käräjäoikeus totesi, että B oli ostanut määräalan alaikäisten lastensa nimiin. Kauppa oli rahoitettu B:n varoilla. Tämän vuoksi kysymyksessä oli lahjanluonteinen oikeustoimi, jossa alaikäisiä holhouslain 65 §:n mukaan olisi tullut edustaa oikeuden määräämä uskottu mies, jotta pätevä lahjoitus olisi syntynyt.

Näin ollen kun uskottu mies ei ollut tuolloin alaikäisten kantajien puolesta vastaanottanut kaupan rahoitukseen käytettyjä lahjoitettaviksi tarkoitettuja B:n varoja, omistusoikeus määräalaan sillä olevine rakennuksineen ei ollut siirtynyt kaupantekohetkellä alaikäisille lapsille. Omistusoikeuden oli katsottava kuuluneen B:lle. Tämän vuoksi alioikeuden myyntiluvan puuttuminen 11.12.1965 tehdyn kaupan osalta ei tehnyt kauppaa mitättömäksi.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja vahvisti, että määräala sillä olevine rakennuksineen kuuluu A:lle.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jouko Heiskanen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 24.10.2000

Hovioikeus, jonne E, F ja G valittivat, totesi, että B oli 20.6.1960 ostanut alaikäisille lapsilleen määräalan sillä olevine rakennuksineen. Kun B oli suorittanut lastensa puolesta kauppahinnan, hän oli antanut lapsilleen kauppahintaa vastaavan rahalahjan. Lapsille ei ollut määrätty uskottua miestä ottamaan vastaan rahalahjaa.

Täysi-ikäisiksi tultuaan ja saatuaan tiedon kiinteistönkaupasta lasten oli katsottava hyväksyneen kaupanteossa saamansa kauppahintaa vastaavan rahalahjan. Ottaen huomioon, että kiinteistönkaupassa lapsia oli edustanut laillisesti heidän holhoojansa B, määräalan sillä olevine rakennuksineen oli katsottava tulleen lasten omistukseen.

B oli 11.12.1965 lastensa holhoojana ja lasten toisen holhoojan, B:n vaimon valtuuttamana myynyt määräalan rakennuksineen D:lle muun muassa ehdolla, että omistusoikeus siirtyi vasta, kun oikeus oli hyväksynyt kaupan alaikäisten myyjien osalta.

Holhouslain (34/1898) 39 §:n 1 kohdan mukaan älköön holhooja, oikeuden luvatta, holhunalaisen puolesta myykö tai pantiksi panko kiinteää omaisuutta. Mainitun lain 41 §:n mukaan, jos 39 §:ssä mainittuun toimenpiteeseen ryhdytään ilman säädettyä oikeuden lupaa, olkoon se toimenpide mitätön, ellei jälkeenpäin hankita viranomaisen hyväksymistä.

E, F ja G olivat omistaneet kysymyksessä olevan määräalan ja sillä olevat rakennukset. Kaupalle ei ollut aikanaan hankittu myyjien vajaavaltaisuuden edellyttämää holhouslain 39 ja 41 §:ssä tarkoitettua tuomioistuimen lupaa tai hyväksymistä. Kantajat eivät olleet täysivaltaisiksi tultuaan hyväksyneet kauppaa. Tämän vuoksi 11.12.1965 tehty kauppa oli heidän omistamiensa osuuksien osalta mitätön.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja julisti 11.12.1965 tehdyn kaupan E:n, F:n ja G:n omistamien osuuksien osalta mitättömäksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Hyvärinen, Terho Turunen ja Heimo Kiviranta. Esittelijä Kirsi-Marja Kultala.

Perustelut

B on 20.6.1960 ostanut puheena olevan määräalan rakennuksineen omilla varoillaan alaikäisten, vuosina 1950 - 1957 syntyneiden lastensa nimiin. Lapsille ei ole määrätty uskottua miestä vastaanottamaan määräalan ostamiseen tarvittavia rahavaroja. Lapset ovat edelleen olleet alaikäisiä, kun B on yhdessä vaimonsa kanssa 11.12.1965 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt määräalan rakennuksineen D:lle. Holhoustuomioistuimen lupaa määräalan myynnille ei ole haettu.

B on toiminut alaikäisten lastensa nimissä sekä määräalan ostaessaan että sen myydessään. Siitä, minkä vuoksi B on hankkinut määräalan lasten nimiin, ei ole selvitystä. Määräalan ostamista varten mahdollisesti tehtyä rahalahjoitusta rasittavaa puutetta ei ole korjattu siihen mennessä, kun B on myynyt määräalan edelleen. B:n menettely huomioon ottaen ei voida päätellä hänen tarkoituksenaan määräalan ostaessaan olleen, että määräala rakennuksineen tulisi lasten omaksi lahjana häneltä. Lapset eivät ole siten saaneet omistusoikeutta määräalaan eikä sillä, että E, F ja G ovat täysi-ikäisiksi tultuaan ilmoittaneet hyväksyvänsä varojen lahjoituksen, ole merkitystä tässä suhteessa. B on näin ollen ollut oikeutettu myymään omaisuuden. Sen vuoksi kauppa, jolla määräala ja rakennukset on 11.12.1965 myyty D:lle, ei ole mitätön sillä perusteella, ettei siihen ole E:n, F:n ja G:n osalta haettu tuomioistuimen lupaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Kari Raulos (eri mieltä), Gustaf Möller, Eeva Vuori ja Pasi Aarnio. Esittelijä Matti Sepponen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Sepponen: Korkein oikeus lausunee perusteluinaan seuraavaa:

B on ostaessaan 20.6.1960 julkisen kaupanvahvistajan vahvistamalla kauppakirjalla puheena olevan määräalan rakennuksineen omilla varoillaan alaikäisille lapsilleen samalla lahjoittanut heille ostamiseen tarvittavat rahavarat. Tätä lahjoitusta on rasittanut se puute, ettei uskottua miestä ollut määrätty lasten puolesta vastaanottamaan lahjoitusta. Tällainen puute voidaan kuitenkin korjata joko siten, että lapsille määrätään myöhemmin uskottu mies vastaanottamaan lahja, tai siten, että lapset täysi-ikäisiksi tultuaan hyväksyvät sen. Sanotusta puutteesta huolimatta B on kuitenkin tullut sidotuksi lahjoitukseen.

B on alaikäisten lastensa holhoojana yhdessä lasten toisen holhoojan, vaimonsa C:n kanssa myynyt 11.12.1965 vahvistetulla kauppakirjalla määräalan rakennuksineen D:lle ehdolla, että omistusoikeus siirtyy vasta, kun alioikeus on hyväksynyt kaupan alaikäisten lasten osalta, ja ehdolla, että kauppahinnan jäännös maksetaan, kun alioikeus on hyväksynyt kaupan. Sen johdosta, että lasten isä B on ollut edellä kuvatulla tavalla sidottu lahjoitukseen, hän ei ole voinut itse myyjänä luovuttaa rahalahjalla alaikäisille lapsilleen hankkimaansa määräalaa rakennuksineen. B:n kuoltua vuonna 1972 laaditussa perukirjassa jäännöskauppahinta on pesänhoitajana toimineen C:n ilmoituksesta tosin merkitty B:n saatavaksi D:ltä. Tälle kirjaukselle, jota B:n kysymyksessä olevien lasten ei ole väitettykään joko perukirjan allekirjoittamisella tai muullakaan tavoin hyväksyneen, ei kuitenkaan ole perusteltua antaa sellaista merkitystä, että se osoittaisi B:n määräalaa ostaessaan toimineen omaan lukuunsa.

E, F ja G ovat, saatuaan kuulutuslainhuutoa koskevan hakemuksen perusteella tiedon määräalan ostamisesta ja myymisestä, nostamalla käsiteltävänä olevan kanteen osoittaneet nyt täysi-ikäisiksi tultuaan hyväksyneensä isänsä heille 20.6.1960 tekemän lahjoituksen. Täten lahjan vastaanottamista ja lahjoituksen täyttymistä koskenut puute on korjaantunut. Määräalan myyntiä koskeneen 11.12.1965 vahvistetun kaupan ja tuolloin voimassa olleen holhouslain (34/1898) 39 §:n 1 kohdan edellyttämää oikeuden lupaa ei ole alaikäisten lasten osalta hankittu eivätkä E, F ja G ole täysi-ikäisiksi tultuaan hyväksyneet kauppaa. Sen vuoksi 11.12.1965 vahvistettu kauppa on asiaan sovellettavan holhouslain (34/1898) 41 §:n nojalla E:n, F:n ja G:n osalta mitätön.

D on hallinnut määräalaa rakennuksineen vuodesta 1965 ja A vuodesta 1971. He eivät nautinnan perusteella saa saantosuojaa määräalaan ja sillä oleviin rakennuksiin. Tämän vuoksi E:llä, F:llä ja G:llä on hovioikeuden päätöksessä tarkoitetuilta osilta parempi oikeus määräalaan ja sillä oleviin rakennuksiin kuin D:llä tai hänen seuraajallaan A:lla.

Edellä olevan johdosta hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettane.

Oikeusneuvos Raulos: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Raulos.